Kalaruokakurssi
Kaakkurin Martat järjestivät lauantaina 27.10. ilmaisen kalaruokakurssin asukastuvalla, johon osallistui yhteensä 13 henkilöä. Kalaruokia valmistui taidolla ja sujuvasti pienryhmätyöskentelynä ”sen seitsemää sorttia” – Marttojen …
KANSAINVÄLINEN RUOKAVIIKKO 19.-23.2.2018
Kansainvälisellä ruokaviikolla maisteltiin tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin ruokia eri maista: Maanantaina 19.2. syötiin espanjalaista chorizo makkaralla maustettua lihakeittoa Tiistaina 20.2. syötiin intialaista Voikanaa eli Murg Makhani riisin kera, …
Tee- ja runoilta asukastuvalla
Kalevalan päivänä 28.2.2018 Tilaisuuden juontajana toimi tänäkin vuonna Reino Helttunen, joka kertoi Elias Lönnrotin elämästä (1802-1882) sekä Oulussakin asuneista runonlaulajista Arhippa Perttusesta (1769-1841) ja Ontrei Malisesta (1777-1855), jotka Lönnrot tapasi …
Bussiretki Ikeaan
Lauantai-aamuna 25.11. starttasi bussi monitoimitalon parkkipaikalta ulkomaanmatkalle eli lähdimme shoppailemaan, tai sitten muuten vaan ookaamaan marraskuun ratoksi Ruottinmaalle Haaparantaan. Meitä matkalaisia oli mukana 33 henkilöä. Kuljettajalta kyselimme heti aluksi, jotta …
Lapsiperheiden leikkimielinen peli-ilta
Perinteistä lapsiperheiden leikkimielistä peli-iltaa vietettiin 15.11. Tilaisuuden vetäjänä toimi tuttuun tapaan Reino Helttunen, jonka ideoimia ovat myös pelit, joihin kuului mm. ketjunheittoa, ämpäripalloa ja eräänlaista golf-peliharjoittelua, jossa pallo piti saada …